| Uusia laivoja, uusia linjoja |
18.09.2011 |
||||||||||||||||||
|
Skandia, Suomen ensimmäinen autolautta
Siljavarustamon hallinnollinen kehitys Siljavarustamon syntyminen ei alussa vaatinut omaa organisaatiota, vaan uuden yhteisvarustamon toiminta hoidettiin alkuvuosina Bore-yhtiössä Turussa.
Vuonna 1965 Siljavarustamo muutti Turussa Meritaloon, jossa yhtiön pääkonttori sijaitsi 1990-luvun alkuun saakka. Samana vuonna Silja otti käyttöön oman sataman ja terminaalin Ahvenanmaan Långnäsissä, joka mm. soveltui paremmin sen aikaiseen talviliikenteeseen. Myös lauttaliikenne siirtyi Tukholmassa Skeppsbronilta Värtanin satamaan.
Vuotta myöhemmin perustettiin Tukholmaan AB Finlandstrafiken -niminen yhtiö hoitamaan yhteisliikennevarustamoiden kasvavaa markkinointia Ruotsissa. Tästä sai Silja Linen nykyinen markkinointikoneisto alkunsa.
Uusia aluksia Kesäksi 1966 Siljavarustamo sai tyylikkään Fennian, joka vielä vuonna 2000 palveli varustamoa viimeisen kerran. Muita tämän vuosikymmenen uusia lauttoja olivat Bore, Holmia, Svea Jarl, Ilmatar, Botnia ja lastilautta Floria.
Kilpailu kovenee Vuosi 1967 toi tullessaan todellisen hintasodan Siljan ja Vikingin halvoilla linjoilla Paraisten Lillmälösta ja Naantalista Ruotsiin. Siljavarustamo oli 5 markallaan, nykyrahassa 7,10 eurolla, halvin Paraisista, kun taas Vikingillä matka Naantalista maksoi 6,50 markkaa, nykyrahassa 9,25 euroa.
Yli miljoona matkustajaa ensi kerran Vuonna 1968 Silja kuljetti ensimmäistä kertaa yli miljoona matkustajaa. Yhteisliikenne-varustamot juhlivat kesällä 50-vuotisjuhlaansa s/s Ariadnella, joka liput liehuen liikennöi Turusta Tukholmaan. Tykinlaukaukset tervehtivät vastaantulevia Boren, SHO:n, Svean ja Siljan laivoja. Ja niitä laukauksia ammuttiin monta, sillä em. varustamoilla oli liikenteessä 12 alusta. Liikenne kasvoi 21 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Siljan hylje näki päivän valon samana vuonna. Aluksi hylkeen visuaalinen olemus oli erilainen Suomessa ja Ruotsissa. Vuosikymmenen vaihteessa hylje sai nykyisen kaltaisen muodon, jota käytettiin Suomessa ja Ruotsissa samanlaisena.
Mutta vuosi 1968 ei ollut yksinomaan juhlavuosi Siljalle. Marraskuussa Ilmatar ja Botnia törmäsivät yhteen sakeassa sumussa Långnäsin lähellä, ja kuusi henkilöä menehtyi. Lisäksi useita loukkaantui. Molemmat alukset näkivät toisensa tutkassa, tähystäjät olivat paikoillaan ja onnettomuuspaikka oli tuttu molempien laivojen päälliköille, jotka sitä paitsi olivat radioyhteydessä kohtaushetkellä, Ilmattarella oli 177 matkustajaa, Botnialla 117.
Liikennevallankumouksen valmistelua Samoihin aikoihin suunniteltiin Helsingin lauttoja, jotka aloittaisivat liikennöinnin vuonna 1972. Tuolloin liikennevallankumous avaisi Helsingin linjan ympärivuotiselle liikenteelle. Autokansista tulisi täysleveitä. Samanaikaisesti tilattiin vielä yksi lautta Turun linjalle, Botnian sisaralus.
|