| Långnäs |
|
||||||||||||||||||||
|
Långnäs hamn, 22630 LUMPARLAND |
|||||||||||||||||||||
|
Nopeuden ollessa valttia Siljavarustamo päätti
rakentaa Ahvenanmaan liikenteen hoitamiseksi oman lauttasataman, Långnäsiin,
kolmisenkymmentä kilometriä Maarianhaminasta itään. Långnäsistä oli
ruotsinlaivojen väylälle vain merimailin matka. Rakennus oli sijoitettu kohtisuoraan
laituria vasten siten, että matkustajat ylätasolle pysähtyneistä busseista
pääsivät rakennuksen kautta mahdollisimman lähelle aluksia. Tällä tavoin saatiin
myös laivojen satama-aika supistettua minimiin. Rakennuksen alle jäi katettu
tila, jota käytettiin autojen tullaukseen. Varsinaisen paviljongin alla oli
lisäksi tullin ja poliisin tarvitsemat aputilat. Paviljongissa oli myös pieni
kahvila. Långnäsiin valmistui 32 miljoonaa markkaa maksanut satama ripeässä aikataulussa. 1,5 hehtaarin alueelle rakennettiin uusi laituri, terminaali ja 150 metrin mittainen matkustajasilta. Uudenaikainen matkustajasilta johtaa laivoista kodikkaaseen, saaristolaistyyliseen terminaalirakennukseen. Långnäsin terminaali on avoinna laivojen lähtö- ja tuloaikoina. Jalan ja autoilla matkustaville on omat lähtöselvityspisteet. Liityntäkuljetukset lähtevät välittömästi terminaalirakennuksen ulkopuolelta.
Silja Linen m/s Silja Europa pysähtyy Långnäsissa matkalla Tukholmaan ja m/s Galaxy matkalla Turkuun.
|
||||||||||||||||||||
|
18.05.2012
|
|||||||||||||||||||||